OULUN INSINÖÖRIT RY 60 VUOTTA 1945–2005
Juuret Tampereella
Insinöörien yhdistystoiminnan juuret ovat Tampereella. Vuonna 1919 Tampereen teknillisen opiston insinöörit perustivat Tampereen teknilliset ry:n insinöörien yhdyssiteeksi valvomaan jäsentensä etuja ja seuraamaan maan teollisuuden ja tekniikan kehitystä. Suurimmat haasteet olivat insinöörien aseman vakiinnuttaminen ja insinööri-nimikkeen virallistaminen. Tampereen Teknilliset ry:n maltillinen mutta sitkeä työ palkittiin vähitellen. Insinöörit alkoivat saada arvostusta yhteiskunnassa ja työelämässä osaavina teoriaa soveltavina insinööreinä. Vuonna 1941 insinöörin arvonimi virallistettiin asetuksella teknillisen oppilaitoksen käyneiden arvonimeksi. Tampereen Teknilliset ry:n perustamisen jälkeisinä vuosina yhdistyksen jäsenet hajaantuivat vähitellen eri puolille Suomea, joten osallistuminen Tampereella järjestettyyn yhdistystoimintaan oli vaikeaa. Tämän vuoksi alettiin perustaa alaosastoja eri puolille Suomea. Ouluunkin kaavailtiin tiettävästi alaosastoa jo 1930-luvun lopussa, mutta talvi- ja jatkosota siirsivät alaosaston perustamisaikeet sotien jälkeiseen aikaan.
1 ALAOSASTOVUODET 1945–1954
Pieni alaosasto toimii aktiivisesti, aatteellisesti ja itsenäisesti
Tammikuussa 1945 sodasta palanneet Oulun alueella toimineet insinöörit kokoontuivat keskustelemaan alaosaston perustamisesta Ouluun. 28 000 asukkaan kaupunki oli sotien jälkeen pahoin raunioituneena, mutta usko tulevaisuuteen oli vahva. Kokoukseen päätettiin kutsua kaikki Oulun alueella toimineet insinöörit. Perustava kokous pidettiin Oulussa Hotelli Arinassa 5.3.1945. Kokoukseen osallistui 13 insinööriä, joista 12 liittyi heti alaosaston jäseneksi. Toiminta lähti vilkkaasti käyntiin. Ensimmäisen vuoden aikana pidettiin jo kuusi kokousta, vierailtiin voimalaitostyömaalla Muhoksella ja Oulu Oy:n Patenniemen tehtailla sekä järjestettiin pikkujoulut Hotelli Tervahovissa. Perustamisvuoden toiminta näytti suuntaa seuraavillekin vuosille. Tyypillisimmiksi toimintamuodoiksi vakiintuivat kuukausikokoukset, ekskursiot yrityksiin ja teollisuuslaitoksiin sekä esitelmätilaisuudet. Esitelmien tarkoituksena oli pitää insinöörit ajan tasalla sodanjälkeisessä teollistuvassa ja teknistyvässä yhteiskunnassa. Vain politiikka oli esitelmätilaisuuksissa ja alaosastossa yleensäkin kielletty aihe. Sivistämistyön lisäksi alaosaston toimintaan kuuluivat myös erilaiset huvitilaisuudet. Pikkujoulujen lisäksi insinöörit kokoontuivat esimerkiksi yhteisiin vapunviettotilaisuuksiin sekä elokuvailtoihin. Toiminta oli leimallisesti aatteellista, koska insinöörien asema sodanjälkeisessä jälleenrakennusyhteiskunnassamme oli vahva. Tarvetta nykyisenkaltaiseen työmarkkinalliseen edunvalvontaan ei ollut ammattikunnan pienuuden ja yleisen alhaisemman koulutustason vuoksi. Alaosaston jäsenmäärä pysyi insinöörien vähäisestä määrästä johtuen vaatimattomana. Vuoteen 1953 mennessä jäsenmäärä nousi kuitenkin vähitellen 57 insinööriin.
Vaikka alaosasto olikin kiinteä osa valtakunnallista pääyhdistystä, toiminta oli varsin itsenäistä. Yhteydenpito osapuolten välillä oli jo pitkien välimatkojenkin vuoksi vähäistä. Sen sijaan alueyhteistyötä harjoitettiin aktiivisesti. Pääyhdistys sen sijaan koettiin jopa rasitteena, sillä alaosastot joutuivat keräämään useiden vuosien ajan ylimääräistä rakennusrahastomaksua pääyhdistyksen toimitilahankkeen vuoksi. Oulussa alaosaston toimintamahdollisuuksia ei muutenkaan pidetty parhaina mahdollisina. Tämän vuoksi Oulussa suunniteltiin irtautumista itsenäiseksi yhdistykseksi. Tarkoituksena oli perustaa riippumaton Pohjois-Pohjanmaan Insinöörit ry. Hanke kuitenkin kariutui, koska pääyhdistyksen muututtua liittomuotoiseksi vuonna 1954 alaosastot rekisteröityivät itsenäisiksi Insinööriliiton jäsenyhdistyksiksi.
Yleinen Insinööriyhdistys ry:n Oulun insinöörit vuonna 1952
Oulun Insinöörit ry toimi vuosina 1945–1946 nimellä Tampereen teknilliset ry:n Oulun alaosasto. Vuonna 1946 alaosaston nimi muuttui Yleinen Insinööriyhdistys ry:n Oulun alaosastoksi valtakunnallisen pääyhdistyksen nimenmuutoksen yhteydessä. Vuosi 1952 oli Oulun alaosaston kahdeksas toimintavuosi. Vuoden aikana järjestettiin kuusi kuukausikokousta, joihin osallistui keskimäärin 16 osaston jäsentä. Kokouksissa käsiteltiin lähinnä osaston sisäisiä asioita ja luettiin pääyhdistyksen lähettämiä kirjelmiä. Kokousten yhteydessä pidettiin seuraavat esitelmät: ”Onko teknillinen opisto Oulussa tarpeellinen?” ja ”Oulun kaupungin katurakennustoiminta”. Kokouksien yhteydessä tutustuttiin Osuuskunta Karjapohjolan tuotantolaitoksiin, Pohjolan Sähkö Oy:n toimitaloon ja TVH:n Oulun piirin keskuskorjaamoon. Toimintavuoden päätapahtumaksi muodostui Oulun alaosaston järjestämät Pohjois-Suomen osastojen syyspäivät Oulussa, joille saapui noin 60 insinööriä eri puolilta Pohjois-Suomea. Päivien retkeilyohjelma piti sisällään tutustumiset Pohjois-Suomen messuihin, koekäynnistysvaiheessa olleeseen Typpi Oy:n tehtaaseen, Merikosken voimalaitokseen sekä Oulun Eteläsatamaan. Päivien ohjelmaan kuuluivat myös kaupungin tarjoama lounas Suomalaisella Klubilla ja illanvietto Upseerikerholla. Vuoden aikana osaston insinöörien rouvat kokoontuivat aika ajoin omiin ompeluiltoihinsa. Osaston puheenjohtajana toimi Juho Juntunen. Toimintavuoden lopussa osastolla oli yhteensä 49 jäsentä.
2 VAIKEAT VUODET 1955–1964
Toiminnan jatkuvuus vaakalaudalla
Vuonna 1955 Oulun seutu oli jo toipunut sodan sille aiheuttamista tuhoista. Vähitellen teollistuneen Oulun asukasluku oli noussut jo yli 40 000 asukkaaseen. Suurista rakennuskohteista johtuen Pohjois-Suomessa vallitsi insinööripula. Näihin olosuhteisiin rekisteröitiin alaosaston tilalle Oulun Seudun Insinöörit ry Insinööriliitoksi muuttuneen valtakunnallisen edunvalvojan alueelliseksi jäsenyhdistykseksi. Perustava kokous pidettiin 27.1.1955 Oulussa Hotelli Arinan pienessä kabinetissa. Tarkoituksena oli säilyttää alaosastovuosina hyviksi havaitut toimintamuodot, mutta myös kehittää ja tukea jäsenien toimintamahdollisuuksia Oulun seudulla. Toimintatarmo oli aluksi suurta. Kesällä 1955 järjestettiin suuria ponnisteluja vaatineet Insinööriliiton valtakunnalliset kesäpäivät. Hyvin onnistuneen tapahtuman uskottiin antavan uutta intoa koko pohjoissuomalaiselle insinöörikunnalle pohjoisen talouden ja teollisuuden kehittämisessä. Tulevaisuus näytti valoisalta.
Yhdistystoimintaa lähdettiinkin kehittämään ennakkoluulottomasti. Vuonna 1955 perustettiin insinööritoimisto OSI Oy tulonlähteeksi yhdistykselle ja yhdistyksen jäsenille. Osakeyhtiö perustettiin osaksi Insinööriliitolle kuuluvilla jäsenmaksurahoilla. Tavoitteena oli, että OSI oy tuottaisi pian voittoa ja että yhdistys lunastaisi enemmistön yhtiön osakekannasta seuraavan vuoden aikana, mutta toisin kävi. Toiminta oli epäonnista, suunniteltua mainoskampanjaa ei onnistuttu järjestämään, ja insinööritoimisto jäi suurelle yleisölle tuntemattomaksi. Lisäksi osakekannasta onnistuttiin lunastamaan vain pieni osa. Velkoja Insinööriliitolle ei myöskään kyetty maksamaan. Ilman yleisen kokouksen hyväksyntää tehdyt päätökset velanotosta ja OSI Oy:n perustamisesta myrkyttivät myös yhdistyksen sisäistä ilmapiiriä, koska kaikki eivät hyväksyneet käytettyjä menettelytapoja. Kriisi näkyi myös jäsenmäärässä. Vuonna 1957 jäsenmaksunsa maksoi ainoastaan 15 insinööriä. Seuraavina vuosina toiminta oli vain muutamien aktiivisten insinöörien varassa. Vuonna 1961 toiminnan jatkuvuus oli pelkästään sääntömääräisen vuosikokouksen varassa. Muutoin yhdistystoiminta jatkui lähes normaalina. Kuukausikokouksia, ekskursioita ja esitelmätilaisuuksia pyrittiin järjestämään mahdollisuuksien mukaan. Sen sijaan yhteisiä huvitilaisuuksia ei järjestetty lainkaan vuosina 1957–1963. Vuodesta 1962 alkaen yhdistystoiminta alkoi kuitenkin vähitellen viritä uuden innovatiivisen insinöörisukupolven ottaessa vastuun yhdistyksestä.
Betoninormipäivät tärkeä käännekohta
Vuoden 1964 kuluessa tulivat voimaan uudet teräsbetonirakenteiden määräykset. Tämän vuoksi Oulun Seudun Insinöörit ry päätti järjestää yhteistyössä yliopiston ja diplomi-insinöörien kanssa uusien määräysten voimaantulovuonna aiheesta kiinnostuneille aihetta käsitelleet betoninormipäivät. Oulun Seudun Insinöörit ry otti tapahtumasta suurimman riskin, sillä yhdistys toimi tapahtuman vastuullisena järjestäjänä. Insinööri Matti Ojalan johdolla järjestetty tapahtuma oli kuitenkin yhdistykselle suuri menestys. Kaksipäiväisille betoninormipäiville saapui lähes 200 osallistujaa ympäri Suomen. Päivien myötä yhdistys sai myös runsaasti myönteistä julkisuutta. Betoninormipäivät olivat yhdistykselle tärkeä käännekohta, sillä saaduilla tuloilla yhdistyksen henkisesti ja taloudellisesti vaikeat vuodet olivat takanapäin. Insinööriliitolle maksettiin loput jäljellä olevista veloista. Lopuilla ylijäämävaroilla tuettiin teknillisen oppilaitoksen oppilasyhdistystä ja yliopiston rakentajakiltaa. Varoja riitti käytettäväksi myös seuraavien vuosien koulutus- ja kurssitoimintaan.
3 AMMATILLIS-AATTELLISEN TOIMINNAN VUODET 1965–1975
Edunvalvontakysymys jakaa mielipiteitä
Suomessa elettiin vuosina 1965–1975 ennennäkemättömän voimakkaan vaurastumisen aikaa. Elinkeinorakenne muuttui alkutuotantovaltaisuudesta yhä enemmän teollisuuden ja palvelualojen suuntaan. Oulun kaupunki hyötyi selvästi rakennemuutoksesta. Sen sijaan muu seutukunta menetti asukkaitaan. Oulusta muodostuikin entistä selvemmin Pohjois-Suomen hallinnon ja talouden keskus. Oulun Seudun Insinöörit ry lyhensi vuonna 1966 nimiensä Oulun Insinöörit ry:ksi. Samalla yhdistys muutti sääntöjään. Uusissa säännöissä mainitaan aikaisempaa selvemmin pyrkimys jäsenten taloudellisten ja ammatillisten etujen vaalimiseen. Paineita työmarkkinatoimintaan lisäsikin etenkin ammattiyhdistysliikkeen vaikutusvallan lisääntyminen ja insinöörien aseman muuttuminen epävarmemmaksi. Insinööriliiton johto ja vanhempi insinöörikunta olivat kuitenkin sitä mieltä, että paras tae insinöörien aseman puolustamiseksi oli korkeatasoinen koulutus ja sitä kautta saatava arvostus. Suuret periaatekysymykset haluttiin edelleen ratkaista niin sanotun aatteellisen toiminnan avulla. Sekä liitossa että Oulun Insinööreissä alkoi kuitenkin olla myös epäilijöitä, joiden mukaan Insinööriliitto ei enää kauan pystyisi toimimaan nopeasti kehittyvässä yhteiskunnassa insinöörikunnan etujen ajajana, ellei se tarkistaisi ja uudistaisi toimintaansa. Etenkin opiskelijat ja nuoret insinöörit alkoivatkin pitää järjestäytymistä yhä tärkeämpänä. Aktivoitumista työmarkkinapolitiikan ja edunvalvonnan suuntaan alkoikin tapahtua. Järjestäytyminen keskusjärjestöön sai kuitenkin vielä odottaa.
Yhdistys aktivoituu ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti
Oulun Insinöörit ry:n toiminta muuttui aikaisempaa ammattiyhdistysmäisemmäksi 1960-luvun puolivälin jälkeen. Ammatillisia etuja ajettiin muun muassa puuttumalla Oulun kaupungin ja alueen teollisuuslaitosten tiettyjen vakanssien valintakriteereihin. Esimerkiksi vuonna 1968 yhdistys otti voimakkaasti kantaa Oulun kaupungin rakennusviraston vireillä olleeseen organisaatiomuutokseen, koska kaupunki esitti lähinnä käyttötehtäviin liittyvien virkojen pätevyysvaatimuksiksi aluksi ainoastaan korkeakoulututkintoa. Oulun Insinöörit vaati valtuustoryhmien puheenjohtajille tekemässään esityksessä myös opistoinsinöörien ottamista huomioon päätettäessä uuden organisaation viroista. Vaatimuksia tehostettiin saapumalla runsaslukuisena kaupunginvaltuuston kokoukseen asiasta päätettävänä iltana. Lopputulos olikin Oulun Insinöörit ry:n kannalta myönteinen. Muun muassa toteutettavien osastojen osastopäälliköiden pätevyysvaatimuksiksi lisättiin myös opistoinsinöörin tutkinto. Yhdistyksessä alettiin kiinnostua myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollisuuksista insinöörikunnan hyväksi. Etenkin kunnallisvaalien alla järjestettiin vaalipaneeleja, joissa ehdokkailta tentattiin insinööreille tärkeistä asioista. Vuonna 1972 yhdistys saikin haluamaansa insinööriasiantuntemusta kunnanvaltuustoon insinööri Antti Anttisen tultua valituksi.
Naisjaoston vireät vuodet
Tiettävästi ensimmäinen Oulun Insinöörit ry:n naisjäsen oli vuonna 1966 yhdistykseen liittynyt insinööri Aino Pitkänen. Tämän jälkeenkin naisten määrä pysyi pitkään marginaalisena. Osaksi yksipuolisesta sukupuolijakaumasta johtuen yhdistyksen jäsenten rouvat olivat pitäneet satunnaisesti ompelukerhoiltoja toistensa kodeissa jo alaosastovuosilta lähtien. Aktiivisin naistoiminnan kausi osui vuosille 1966–1975. Vuonna 1966 yhteensä 16 insinöörien rouvaa perusti yhdistykseen kiinteästi kuuluneen Oulun (Seudun) Insinöörit ry:n naisjaoston. Jaosto toimi vireästi heti perustamisvuodesta lähtien. Ensimmäisen vuoden aikana järjestettiin muun muassa ensiapukurssi, johon jäsenet osallistuivat runsaslukuisesti. Jaoston toiminta muodostui seuraavien vuosien aikana tyypillisesti yhteisistä kokoontumisista, retkistä, esitelmistä ja erilaisista hyväntekeväisyystoimintaan tähtäävistä talkoista. Tärkein hyväntekeväisyysmuoto oli Oulun teknillisestä oppilaitoksesta valmistuneiden naisinsinöörien tukeminen stipendein. Jaoston toiminta alkoi hiipua 1970-luvun puolivälissä aktiivien ikääntyessä ja naisten osallistuessa yhä enemmän itsekin työelämään.
Kurssitoimintaa ammattipätevyyden lisäämiseksi
Jo alaosastovuosilta tutut toimintamuodot kuukausikokouksineen, ekskursioineen ja esitelmätilaisuuksineen jatkuivat 1960-luvun puolivälin jälkeenkin. Kriisivuosina vuosiksi keskeytyneet huvitilaisuudet otettiin yhdistystoimintaan uudelleen mukaan. Yhdistys järjesti jäsenilleen satunnaisesti myös perhe- ja vapaa-ajantoimintaa. Näiden ohella insinöörien täydennyskoulutustarpeen lisäämiseen ja koulutustoimintaan alettiin kiinnittää yhä enemmän huomiota, koska insinöörien merkitys rakennemuutoksessa tiedettiin tärkeäksi. Oulun Insinöörit ry järjestikin muun muassa kielikursseja ja vuosina 1969–1972 erityisen suosittuja PR- ja johtamistaidon kursseja, jonne onnistuttiin saamaan luennoitsijoiksi maan parhaita asiantuntijoita. Ainakin vuoden 1970 kurssi sai paikallista myös medianäkyvyyttä, kun Kaleva noteerasi avajaisistunnon näyttävästi. Yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 1969–1971 toiminut Onni Rautava vaati myös julkisuudessa voimakkaasti insinöörien täydennyskoulutuskeskuksen perustamista Pohjois-Suomeen. Täydennyskoulutuskeskushanke kytkeytyi epäsuorasti myös pyrkimyksiin saada omat toimitilat. Vuonna 1968 käynnistynyt ja vuosia kestänyt toimitilahanke kariutui lopulta riittävän rahoituksen saamiseen. Yhdistys ehti vuokrata hanketta varten tontin Hietasaaresta ja järjestää suunnittelukilpailun, jonka insinööri Eero Rantaiso voitti ehdotuksellaan ”Peyton Place”. Hanketta varten toimittiin yhteistyössä myös muiden yhdistysten kanssa, mutta yhteistyö ei lupaavasta alusta huolimatta osoittautunut riittävän hedelmälliseksi. Tavoite täydennyskoulutuskeskuksesta sen sijaan toteutui vuonna 1974, jolloin Pohjois-Suomen teollisuusopisto POHTO aloitti toimintansa.
Oulun Insinöörit ry vuonna 1970
Vuosi 1970 oli yhdistyksen 25. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestettiin kuusi kuukausikokousta sääntömääräisten kokousten lisäksi. Lisäksi johtokunta kokoontui 13 kertaa. Lisäksi yhdistys järjesti vappuaattona sormuksen- ja stipendienjakotilaisuuden valmistuville insinööreille Oulun teknillisen oppilaitoksen juhlasalissa. Myös naisjaosto jakoi tilaisuudessa omat stipendinsä. Samana iltana järjestettiin teknillisen oppilaitoksen tiloissa vapunvastaanottojuhla. Juhlavuoden järjestelyt veivät valtaosan yhdistystoimintaan käytetystä energiasta, sillä yhdistys järjesti 25-vuotisjuhlansa yhteydessä mittavat Pohjois-Suomen insinöörien neuvottelupäivät. Päivien yhteydessä käsiteltiin lukuisia ajankohtaisia ja kiinnostavia aiheita ja ideoita, muun muassa alueorganisaatiokokeilua. Aiheiden pohjalta perustettiin yhteistyötoimikunta viemään ideoita käytännön tasolle sekä lähetettiin Pohjois-Suomen erityisongelmia käsittelevä kirje kauppa- ja teollisuusministerille Varsinaisessa juhlatilaisuudessa puhui kansanedustaja Gunnar Laatio. Lisäksi vuoden aikana harjoitettiin koulutustoimintaa, viriteltiin yhteistyötä eri tekniikan järjestöjen kesken sekä työskenneltiin insinöörimajahankkeen eteenpäinviemiseksi. Vuoden aikana palkittiin kahdeksan ansioitunutta jäsentä yhdistyksen viirillä. Puheenjohtajana toimi Onni Rautava, joka työskenteli samanaikaisesti myös yhdistyksen ensimmäisenä Insinööriliiton hallituksen jäsenenä. Jäsenmäärä toimintavuoden lopussa oli 170.
4 SUURTEN MUUTOSTEN VUODET 1976–1990
Järjestöllinen voima kasvaa Akavan ja Pohjois-Suomen piirin myötä
Vuodet 1976–1990 olivat insinöörikunnalle suurten muutosten vuosia. Insinööriliitto liittyi Akavaan vuonna 1976. Järjestäytymisen myötä Oulun Insinöörit ry:n jäsenmäärä alkoi kasvaa rajusti. Vuonna 1976 myös Insinööriliiton Pohjois-Suomen piiri (aluksi aluetoimikunta) aloitti toimintansa ensimmäisenä alueena Suomessa. Piiritoiminta on mitä ilmeisimmin Oulun Insinöörit ry:n idea, sillä yhdistys suunnitteli liitolle alueorganisaatiota jo vuonna 1969. Lisäksi vuonna 1970 ideaa kehiteltiin Pohjois-Suomen neuvottelupäivillä yhdessä muiden pohjoisten alueyhdistysten kanssa. Liiton epäilyt piiritoiminnan tarpeellisuudesta vaativat kuitenkin yhdistyksen johtokunnalta aktiivisia otteita. Aktiivisuus kannatti, sillä piiritoiminta vakiinnutettiin, ja esitys piiriasiamiehen palkkaamisesta hyväksyttiin. Oulun Insinöörit ry:n kokousaktiivisuus oli muutoinkin ennätyksellistä, sillä suuret muutokset ja edunvalvontaan liittyvät asiat puhuttivat jäsenkuntaa. Esimerkiksi syksyllä 1976 Kauppaklubilla järjestettyyn työmarkkinailtaan osallistui lähes 50 insinööriä.
Oulun Insinöörit ry mukana Oulun talouskehityksessä
Järjestöllisen muutoksen ohella myös ympäröivässä yhteiskunnassa tapahtui paljon. Myöhemmän kehityksen kannalta tärkeä Oulun teknologiakylä aloitti toimintansa vuonna 1980. Vuosikymmenen puolivälissä Oulu julistautui teknologiakaupungiksi, ja vähitellen alettiin puhua jo Oulu-ilmiöstä. Oulun Insinöörit ry tuki Oulun teknologiakehitystä jo 1970-luvun alussa elektroniikka-alan koulutusta tukevilla kannanotoillaan. Seuraavan vuosikymmenen alussa kehitystä seurattiin varovaisen myötämielisesti. Kuitenkin vuonna 1985 teknologiahankkeelle ilmaistiin tukea jo harvinaisen näyttävästi. Yhdistyksen 40-vuotisjuhlien yhteydessä järjestettiin paneeli, jonka aiheena oli ”Uusi teknologia menestyksemmekö avaimeksi Suomessa, Oulussa ja Pohjois-Suomessa?” Paneelikeskusteluun kutsuttiin valtakunnallisesti tunnettuja mielipidevaikuttajia useilta eri toimialoilta. Korkean teknologian asiantuntemusta edusti professori ja kansanedustaja Martti Tiuri, joka tunnettiin toisaalta myös vankkana aluepolitiikan vastustajana. Vielä ennen paneelikeskustelua Tiuri epäili vahvasti Oulun edellytyksiä kehittyä uskottavaksi teknologiakeskukseksi. Tiuri sai keskustelukumppanikseen muun muassa teknologiakylän toimitusjohtajan Timo Patjan ja MTK:n toisen puheenjohtajan Sakari Kontion. Oulun Insinöörejä paneelissa edusti tilaisuuden juontanut insinööri Esa Konola.
Oulun Insinöörien näkökulmasta tilaisuuden tärkein tavoite oli tuoda esille uuden teknologian merkitys Oulun seudulle ja heijastevaikutuksiltaan koko Pohjois-Suomelle. Yhdistys piti tärkeänä myös jäsenkunnan aktivoimista alueen teknologiaimagon rakentajiksi. Yleisölle, medialle ja päättäjille haluttiin viestittää insinöörien korkean koulutustason merkittävyyttä tekniikan edelleen kehittymisen turvaajina. Paneeli sai runsaasti julkisuutta alueen eri medioissa. Tilaisuus muun muassa radioitiin kokonaisuudessaan suorana lähetyksenä ja myöhemmin kaksi kertaa tiivistelmänä. Tilaisuudella oli kaikesta päätellen tärkeä tehtävä toimia osana teknologiakaupunki Oulun peruskiven rakentamista myös imagollisesti vaiheessa, jolloin alueen teknologiakehitys oli vasta alkuvaiheissaan. Paneelin jälkeiseen Oulun kaupungin järjestämään Oulun Insinöörit ry:n juhlavastaanottoon ja iltajuhlaan Hotelli Vaakunassa osallistui lähes 200 insinööriä ja kutsuvierasta puolisoineen ympäri Suomea. Onnittelujen ja muistamisten määrä olikin niin huomattava, että yhdistys päätti perustaa saamillaan varoilla stipendirahaston. Oulun Insinöörit ry oli mukana teknologiakehityksessä myös osakkeenomistajana ja sijoittajana. Omistamiensa yksittäisten teknologiakyläosakkeiden turvin yhdistys sai mahdollisuuden tarvittaessa osallistua teknologiakylän yhtiökokouksiin ja seurata hankkeen kehittymistä aitiopaikalta jo 1980-luvun puolivälistä alkaen.
Perusyhdistystoiminta jatkuu entisen kaltaisena - esimerkkivuodet 1977 ja 1990
Oulun Insinöörit ry:n toiminnan pääpainopiste pysyi 1970-luvun puolivälin jälkeenkin tyypillisesti ammatillis-aatteellisena. Varsinainen työmarkkinatoiminta koordinoitui järjestäytymisen jälkeen vähitellen Insinööriliitolle ja piirin asiamiehelle. Uutuuksina mainittakoon vapaa-ajantoiminnan lisääntyminen, esimerkiksi vuodesta 1981 alkaen järjestetyt uimahallivuorot, sekä julkilausumat. Julkilausumien tärkeimpänä tavoitteena oli insinöörikoulutuksen tason ja insinöörien arvostuksen säilyttäminen. Esimerkiksi uusien teknillisten oppilaitosten perustamissuunnitelmia vastustettiin voimakkaasti. Julkisuutta pyrittiin käyttämään hyödyksi myös niin sanotussa metsäinsinöörikiistassa. Yhdistys ei hyväksynyt metsäteknikkojen pyrkimyksiä muuttaa tutkintonsa nimi metsäinsinööriksi. Oulun Insinöörit ry:n jäseniä oli mukana myös lähetystössä, joka pyysi vuonna 1983 henkilökohtaisesti opetusministeri Kaarina Suoniota perumaan insinöörinimikkeen käytön laajentamisen, tosin tuloksetta. Julkilausumia laadittiin etenkin 1980-luvun lopussa myös yleisistä yhteiskunnallista asioista. Seuraavassa pähkinänkuoressa Oulun Insinöörit ry:n toimintavuodet 1977 ja 1990:
Vuonna 1977 pidettiin viisi kuukausikokousta kahden sääntömääräisen kokouksen lisäksi. Lisäksi järjestettiin työmarkkinailta, yksityishenkilöiden veroilmoituskurssi sekä yhdistetty teatteri- ja ravintolailta. Kokouksissa Esa Konola esitelmöi luovan työskentelyn menetelmistä ja systemaattisesta ideanhakutekniikasta, Antti Anttinen ajankohtaisesta Kostamus-projektista sekä vakuutusyhtiön edustaja vakuutusasioista. Kokouksista kaksi pidettiin Kauppaklubilla, yksi vakuutusyhtiö Pohjolan tiloissa ja yksi Arinan kabinetissa. Muita kokouspaikkoja olivat ekskursiokohteet Ylivieskan Tiili Oy ja Nokian Oulun toimipiste. Lisäksi vuonna 1977 järjestettiin kolme tiedotustilaisuutta ja iltatilaisuus insinööriopiskelijoille. Valmistuville jaettiin myös kaksi 250 markan stipendiä. Kielikursseja järjestettiin edellisten vuosien tapaan yhteistoiminnassa Oulun teknillisen oppilaitoksen kanssa englannin ja saksan kielissä. Etusijalla toiminnassa olivat insinöörien edunvalvonta-asiat sekä työmarkkinatoiminnan tehostaminen. Myös piiritoiminnan kehittämiseen kiinnitettiin paljon huomiota. Insinööri Ahti Heikan johdolla. Puheenjohtajana toimi insinööri Unto Mäkeläinen. Mäkeläinen toimi myös Insinööriliiton valtuustossa. Insinööriliiton hopeisella ansiomerkillä palkittiin vuoden aikana insinööri Esa Konola. Vuoden lopussa yhdistyksen jäsenmäärä oli 319.
Vuonna 1990 järjestettiin sääntömääräisten kokousten lisäksi kolme kuukausikokousta, yhteyshenkilöiden keskustelutilaisuus, ekskursio Haapaveden turvevoimalaan, koko perheen ulkoilupäivä Hietasaaren vauhtipuistossa, hiihtoretki Rukalle ja teatteri-pikkujouluilta. Sääntömääräiset kokoukset järjestettiin vakuutusyhtiö Pohjolan tiloissa sekä Postipankin Taka-Löytyn konttorilla. Syyskokouksessa oli mukana ensimmäistä kertaa myös liiton tuore puheenjohtaja Matti Viljanen, joka lupauksensa mukaisesti on vieraillut säännöllisesti yhdistyksen syyskokouksissa puheenjohtajakautensa aikana. Kuukausikokouksien pitopaikkoina olivat Oulun taidemuseo, teknillinen oppilaitos sekä Hotelli Cumulus. Teknillisellä oppilaitoksella luennoi vararehtori Martti Rantamäki teknillisen koulutuksen tilasta ja kehitysnäkymistä. Cumuluksen kuukausikokouksessa luennoi Oulun lääninverovirastosta Jorma Laine henkilöverotuksen muutoksista. Illan mottona oli: ”Verot valtion maksettaviksi”. Insinööriopiskelijoille jaettiin entiseen tapaan stipendit, ja 1980-luvun alusta aloitettua kummitoimintaa jatkettiin. Aktiivijäsenet osallistuivat muutoinkin aktiivisesti tapahtumiin, kuten ”Suomi juoksee” -tapahtumaan ja Akavan aluetoimikuntatyöhön. Liiton kultaisen ansiomerkin sai insinööri Matti Heikkinen ja hopeisen ansiomerkin insinööri Paavo Paaso. Yhdistyksen puheenjohtajana toimi insinööri Matti Palovaara. Jäsenmäärä toimintavuoden lopussa oli noin 1150 henkeä.
5 VAHVISTUNEENA UUDELLE VUOSITUHANNELLE 1991–2005
Elektroniikka- ja tietoteollisuus uusia avainaloja
Pitkään jatkuneen talouskasvun jälkeen Suomen kansantalous kääntyi jyrkkään laskuun 1990-luvun alussa. Laman myötä työttömyys nousi rajusti. Insinöörienkin työttömyys nousi alkuvuoden 1990 muutamasta sadasta vuoden 1994 noin 7 000 insinööriin (n. 20 %). Vuonna 1994 alkanutta nousua johti elektroniikka- ja tietoteollisuus perinteisen metsäteollisuuden sijaan. Oulussa elektroniikka- ja tietoteollisuus vei taloutta eteenpäin vielä muuta maata korostetummin. Teknologiailmapiirissä syntyi Nokian johdolla Oulun seudulle korkeatasoiseen osaamiseen ja tutkimustulosten hyödyntämiseen perustuvia kansainvälisesti kilpailukykyisiä yrityksiä. Oulun seutua kehittivät myös korkean tason lääketiede ja biotekniikka. Myös rakentaminen vilkastui voimakkaasti. Kehityksen myötä Oulun väkiluku kasvoi tuntuvasti. Myös muut Oulun seudun kunnat kasvoivat Oulun vanavedessä. Vuosituhannen vaihteen jälkeen talouskasvun tasaantuminen ja kilpailun kiristyminen lisäsivät kuitenkin jälleen insinöörityöttömyyttä. Erityisesti tietotekniikan alalta valmistuneiden insinöörien työttömyys kasvoi myös alan koulutuspaikkojen erittäin voimakkaan lisäämisen vuoksi. Vuonna 2004 noin 5 % insinööreistä olikin vailla työtä.
Oulun Insinöörit ry mukana tukemassa alueen työttömiä
Lama koetteli 1990-luvun alkupuoliskolla vahvasti myös Oulun Insinöörit ry:n jäseniä. Erityisen pahasti lamasta kärsivät suunnittelu- ja rakennusalalla työskennelleet insinöörit. Yhdistyksessä ei kuitenkaan jääty seuraamaan tilannetta sivusta. Jäseniä pidettiin ajan tasalla esimerkiksi kutsumalla työvoimatoimiston edustajia informoimaan työmarkkinoilla tapahtuneista muutoksista. Tilanteesta informoitiin myös jäsentiedotteissa ja ”Oulun Neliöt” -tiedotuslehtisissä. Työllisyystilanteeseen puututtiin myös julkilausumin. Muun muassa Syksyllä 1993 yhdistys kritisoi voimakkaasti insinöörien koulutusmäärien lisäämistä otsikolla ”Suomestako työttömien insinöörien kaatopaikka?”. Julkilausuma kiinnosti myös sähköistä mediaa, sillä Ylen paikallisradio haastatteli aiheesta suorassa lähetyksessä yhdistyksen puheenjohtajaa Kari Rinnettä. Vuonna 1994 puututtiin voimakkaasti Oulun Puhelin Oy:n myyntiaikeisiin. Julkilausumassa oltiin huolestuneita alueen yritysten toimintaedellytyksien jatkumisesta, mikäli omistajuus olisi siirretty muualle maahan. Erityisen huolestuneita oltiin yhtiön palveluksessa olleista Oulun Insinöörit ry:n jäsenistä. Julkilausumassa todettiin muun muassa seuraavaa: ”Kaupunki osoittaisi puhelinlaitoksen myynnillä, ettei se sittenkään ole tulevaisuuteen tähtäävä teknologiakaupunki, vaan rahanahne piiloverojen kerääjä”. Lopulta kaupunki perui kaavailemansa Oulun Puhelin Oy:n myyntiaikeet. Sanomalehti Kalevan mukaan Oulun Insinöörit ry:n kannanotto vauhditti asian käsittelyä.
Oulun Insinöörit ry osallistui myös Akavan ja työvoimapiirin Oulun alueelle suuntaamaan Tie-työllistymisprojektiin jo sen perustamisesta lähtien vuonna 1993. Syksyyn 1995 saakka jatkuneen Tie-projektin tärkein tehtävä oli työllistää insinöörejä ja muita ylempiä toimihenkilöitä. Työttömille järjestettiin projektin puitteissa muun muassa erilaisia uranhallintapalveluja, täydennyskoulutusta, kursseja ja työvoimaneuvontaa. Oulun Insinööreillä oli koko projektin ajan edustajansa projektia vetäneessä ohjausryhmässä. Yksi tärkeimmistä projektin läpiviejistä oli Pohjois-Suomen piirin asiamies Harri Haapasalo, jonka henkilökohtainen työpanos projektin aikana oli tärkeä. Projekti sai muun muassa aikaan osuuskunnan sekä useita yrityksiä, jotka muiden toimien ohella työllistivät kymmeniä työttömiä insinöörejä. Projektiin osallistuneet yli 200 insinööriä saivat asiantuntijoilta myös tärkeää tietoa ja kulutusta, mikä osaltaan auttoi työttömiä saamaan itselleen työpaikan.
Lapsiperheille, senioreille ja nuorille omaa toimintaa
Yhdistyksen jäsenmäärän jatkaessa nopeaa nousuaan alettiin vähitellen kaivata eri-ikäisille jäsenille omilla ehdoilla tapahtuvaa erillistä toimintaa. Vuonna 1988 tehdyn jäsenkyselyn perusteella yhdistyksen toivottiin järjestävän enemmän koko perheen tapahtumia. Palautteen perusteella lapsiperheille alettiin suunnitella vuosittaisen suositun Rukan lasketteluretken lisäksi muitakin tapahtumia. Vuodesta 1990 alkaen perheille onkin järjestetty vuosittain erilaisia tapahtumia. Suosituimmaksi muodostui pian joka keväinen ohjelmaltaan hyvin monipuolinen ja lapsiystävällinen Hietasaaren ulkoilupäivä. Tapahtuma on lisännyt koko ajan suosiotaan. Vuoden 2004 tapahtumaan osallistui jo yli 200 henkeä. Yksittäisistä suosituista tapahtumista mainittakoon vielä yli 230 aikuista ja lasta kerännyt vuoden 2002 Oulun Tietomaassa järjestetty ”tietomaapäivä”. Rukan retki on myös säilyttänyt suosionsa, sillä vuonna 2004 siihen osallistui yli 200 henkeä. Perhetapahtumat ovatkin nykyisin osallistujamäärältään mitattuna yhdistyksen suurimpia ja suosituimpia tapahtumia.
Ajatus yhdistyksen sisällä toimivasta seniorikerhosta lähti virallisesti liikkeelle vuonna 1989, jolloin tavoite kirjattiin ensimmäistä kertaa yhdistyksen toimintasuunnitelmaan. Vuonna 1990 kerho toimikin jo yhden kauden, mutta varsinaisesti seniorikerhon perustaminen venyi lopulta vuoteen 1997 saakka. Kerho on toiminut ja kokoontunut perustamisestaan lähtien aktiivisesti insinööri Reijo Ryynäsen johdolla. Seniorit kokoontuvat säännöllisesti yleensä lounaan merkeissä. Kerholaiset ovat osallistuneet määräänsä nähden myös aktiivisesti yhdistyksen muuhun toimintaan, kuten perinteisiin yritys- ja teollisuuslaitosekskursioihin. Seniorit järjestävät ekskursioita myös oman toimintansa yhteydessä. Voidaankin sanoa, että seniorit pitävät tärkeällä panoksellaan ja osallistumisellaan yllä yhdistyksen vuosikymmenisiä perinteitä. Vuosituhannen vaihteen jälkeen yhdistys on järjestänyt myös nuorille insinööreille omaehtoista toimintaa. Nuorille on järjestetty tyypillisimmin erilaisia vapaa-ajantapahtumia, kuten jääkiekkopeli-iltoja. Ammatilliseen kehitykseen tähtäävää koulutustakaan ei ole haluttu unohtaa. Siksi nuoret ovatkin organisoineet muun muassa viini- ja valokuvauskursseja ja erilaisia työelämässä hyödyllisiä tapakursseja. Tulevaisuudessa kursseja pyritään järjestämään kaikille insinöörialoille yleisesti sopivista aiheista.
Villa Kaljaasi – Oulun Insinöörit ry:n ylpeys
Omat toimitilat, joissa yhdistys voisi kokoontua ja järjestää erilaisia tilaisuuksia, olivat yhdistyksen tavoitteena jo lähes sen perustamisvuodesta lähtien. Alkuvuosina resurssit olivat vielä liian vähäiset. Ensimmäinen vakava yritys omien toimitilojen saamiseksi tehtiin 1970-luvun vaihteessa, mutta hanke kaatui lopulta riittämättömään rahoitukseen. Vuonna 1980 yhdistys osti sekä asunnoksi että toimistotiloiksi soveltuvan huoneiston Oulun Isokadulta. Toimitiloiksi huoneistoa ei kuitenkaan haluttu, vaan kertyneet ylimääräiset varat haluttiin sijoittaa parhaiten yhdistyksen toimintaa tukevaksi. Yhdistyksellä oli 1980-luvulla vuosien ajan varattuna insinöörimajan rakentamista varten myös tontti Isosyötteeltä, mutta pitkän harkinnan jälkeen siitä päätettiin luopua.
Omien toimitilojen hankkiminen tuli vihdoinkin ajankohtaiseksi, kun Oulun kaupungin tekninen lautakunta asetti vuonna 1994 työryhmän selvittämään Hietasaaren alueella olevien kaupungin omistamien rakennusten tulevaa käyttöä. Työryhmä päätyi suosittelemaan rakennusten vuokraamista paikallisille yhdistyksille. Oulun Insinööreistä Matti Palovaara otti asian ensimmäisenä esille yhdistyksessä. Pian Palovaaran ajatus sai kannatusta myös muilta aktiiveilta. Vuosikymmeniä tavoitteena ollut ja välillä pitkäksi ajaksi unohtunut hanke omista toimitiloista toteutui 15.4.1997, jolloin yhdistys vuokrasi käyttöönsä Oulun kaupungin omistaman tonttialueen ja rakennuksen Hietasaaresta osoitteesta Kaljaasintie 8. Joulukuussa 1997 rakennukselle päätettiin tehdä ostotarjous. Ostotarjous hyväksyttiin keväällä 1998. Vuonna 1920 valmistunut rakennus osoittautui hirsirungoltaan suhteellisen hyväkuntoiseksi, mutta tilojen korjaaminen yhdistyskäyttöön vaati paljon resursseja muun muassa lahovaurioiden vuoksi. Talolle päätettiinkin tehdä perusteellinen työmäärältään vaativa sisätila-, katto- ja julkisivuremontti. Nimikilpailun jälkeen Villa Kaljaasiksi nimetyn rakennuksen korjaustyöt lähtivät vuoden 1998 aikana vauhdilla käyntiin, sillä yhdistys onnistui saamaan suuren määrän yhteistyökumppaneita mukaan. Vuonna 1999 rakennus oli jo siinä kunnossa, että yhdistyksen johtokunta otti sen vakituiseksi kokoontumispaikakseen. Samana vuonna aloitettiin myös pihatyöt, kunnostettiin parkkialue sekä hankittiin tontille grillikatos.
Vuonna 2001 aloitettiin työmäärältään lähes päärakennusprojektin kaltainen saunarakennusprojekti. Urakan pitkittymisestä huolimatta saunarakennuksen vihkiäisiä vietettiin kuitenkin jo helmikuussa 2002. Tontille rakennettiin myös lasten leikkitelineet palvelemaan lapsiperheiden tarpeita. Villa Kaljaasin hankkiminen osoittautui suurten ponnistelujen arvoiseksi, sillä sen käyttöaste on kasvanut koko ajan. Tiloissa, jotka sisältävän ison kokoushuoneen, ryhmätyötilan, tilavan keittiön sekä kattavan ja monipuolisen varustuksen, onkin järjestetty muun muassa lukuisia syntymäpäivä-, hää- ja rippijuhlia. Oulun Insinöörit ry:lle Villa Kaljaasi on hyödyllinen myös vakituisena ja ilmaisena kokoontumispaikkana. Aikaisemmin kokoukset pidettiin usein ravintoloissa, pubeissa ja kabineteissa, joissa kokoontuminen aiheutti pitkällä aikavälillä melko huomattavia kustannuksia.
Poimintoja Oulun Insinöörit ry:n yhdistystoiminnasta vuodelta 2002
Toimintavuoden aikana pidettiin sääntömääräiset vuosi- ja syyskokoukset yhdistyksen toimitilassa Villa Kaljaasilla. Molemmissa kokouksissa vierailivat insinöörikansanedustajat Esko Kurvinen ja Unto Valpas. Syyskokoukseen osallistui myös liiton puheenjohtaja Matti Viljanen. Sääntömääräisten kokousten lisäksi johtokunta kokoontui vuoden aikana 14 kertaa. Muina jäsentilaisuuksina mainittakoon kesäteatteripäivä, koko perheen tietomaapäivä, ulkoilupäivä Hietasaaren vauhtipuistossa, teatteri-pikkujoulut, sekä tutustumisvierailu LKAB:n kaivokselle Malmbergetiin. Yhdistyksen jäsenet osallistuivat myös hiihtotapahtumiin sekä käyttivät ahkerasti yhdistyksen kuntosali- ja uimahallivuoroja. Erityisesti seniorit kokoontuivat ahkerasti, sillä vuoden aikana kerho järjesti yhteensä 8 lounaskokoontumista, seniorisaunan sekä vierailun Vihreäsaaren tuulivoimalaan. Nuoret insinöörit kannustivat Kärpät voittoon Jokereista sekä järjestivät kaikille tarkoitetun Alkon tuoteasiantuntijan opastaman viini-illan. Toiminta ei kuitenkaan ollut pelkästään viihde- ja vapaa-ajantoimintaa, sillä yhdistyksessä toimi muun muassa koulutusasiainhoitaja ja työmarkkinavastaava jotka koordinoivat vastuualueidensa toimintaa. Lisäksi Oulun Insinöörit ry toimi Insinööriliiton aktiivisena kehittäjänä ottamalla kantaa ajankohtaisiin asioihin sekä lähettämällä edustajiaan liiton päätöksentekoelimiin. Yhdistyksen jäseniä oli mukana myös yhdistyksen toimintaa ja tavoitteita tukevissa sekä alueellisissa että paikallisissa toimielimissä. Opiskelijatoiminnan tärkeyttäkään ei unohdettu, sillä yhdistys lähti mukaan OAMK:n alumnitoimintaan. Vuoden aikana yhdistys sai toimitilaprojektin yhteen päätepisteeseen, sillä tontille valmistui saunarakennus yhdistyksen käyttöön. Puheenjohtajana toimi Anu-Leena Annala, ja Insinööriliiton kultaisella ansiomitalilla palkittiin Matti Palovaara. Yhdistyksen jäsenmäärä toimintavuoden lopussa oli 2154.
Jäsenmäärään kasvu lisää toimintavalmiuksia
Oulun Insinöörit ry:n jäsenmäärä jatkoi 1990-luvun vaihteen jälkeenkin nopeaa kasvuaan. Kun vuonna 1991 jäsenmäärä oli noin 1300, vuoden 2005 alussa luku oli jo yli 2500. Jäsenmäärän kasvu perustui edelleen lähinnä insinöörikoulutuksen määrän nopeaan kasvuun. Jäsenmäärää kasvatti myös Oulun vetovoima ja informaatioteknologian nousun myötä lisääntynyt rakentaminen. Oulun vetovoima näkyy myös jäsenrakenteessa. Nokia alihankkijoineen ovatkin olleet viime vuosina yhdistyksen jäsenten selvästi suurimmat työllistäjät. Jäsenmäärän kehitykseen vaikutti myös talous- ja työllisyystilanne. Etenkin taloudellisesti epävarmoina aikoina jäsenmäärä on kasvanut nopeasti. Yhdistyksen hyvät suhteet ja yhteistyö insinööriopiskelijoiden kanssa näkyy myös jäsenmäärässä, sillä nuorien insinöörien järjestäytymisaste yhdistykseen on keskimääräistä korkeampi.
Oulun maine insinöörikaupunkina ja yhdistyksen jäsenmäärän kasvu ovat nostaneet yhdistyksen arvoa yhteiskunnassa. Sopimustarjouksia tulee enemmän ja yhteistyökumppaneita on aikaisempaa helpompi saada mukaan. Vaikutusvalta on lisääntynyt myös Insinööriliitossa, sillä nykyisin Oulun Insinöörit ry on yksi liiton suurista jäsenyhdistyksistä. Yhdistys onkin toiminut aktiivisena ja uudistushenkisenä liiton toiminnan kehittäjänä hallituksessa ja valiokunnissa. Oulun Insinöörit ry:llä on vetovastuu etenkin Pohjois-Suomen piirin toiminnassa, mutta vastuuta on jaettu mielellään hyvän yhteistyön vuoksi muillekin piirin alueyhdistyksille. Oulun Insinöörit ry lisäsi 1990-luvulla edustustaan muillakin toimialoilla. Euroopan Unionin myötä lisääntyneet uudet alueelliset vaikutusmahdollisuudet käytettiin tehokkaasti hyväksi. Oulun Insinöörit ry on piirin asiamiehen välityksellä tuonut insinöörien näkemyksiä alueellisiin toimintaelimiin viime vuosina muun muassa Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliiton yhteistyöryhmässä, Akavan aluetoiminnassa, Oulun työvoimapiirin ja TE-keskuksen neuvottelukunnassa sekä Oulun kauppakamarissa. Yhdistyksen jäseniä vaikuttaa tällä hetkellä myös eduskunnassa ja kunnanvaltuustoissa.
Yhdistystoiminta on viime vuosina muuttanut muutoinkin hieman muotoaan. Jäsentarjontaa segmentoidaan yhä selvemmin eri ryhmille, ja toimintavalmius järjestää yhä monipuolisempaa ohjelmaa on kasvanut. Toiminta on jäsenrakennetta peilaten entistä nuorekkaampaa. Muun muassa kurssit ovat kohdennetummin harrastusluonteisia ammatillistakaan puolta unohtamatta. Ekskursioita insinöörejä kiinnostaviin kohteisiin ja vapaa-ajantoimintaa järjestetään edelleen. Kuukausikokoukset ja esitelmätilaisuudet ovat sen sijaan jääneet vähitellen pois. Juurille ollaan kuitenkin palaamassa, sillä vuoden 2005 alusta alkaen yhdistyksen jäsenille on alettu järjestää epävirallisia kuukasikokouksia insinöörilounaiden merkeissä ajankohtaisista insinöörejä kiinnostavista aiheista keskustellen. Pitkällä aikavälillä muutos on kuitenkin ollut valtava. Yhdistys on muuttunut kuudessa vuosikymmenessä pienestä keskustelukerhosta suureksi alueyhdistykseksi osaksi suurta ja vaikutusvaltaista ammattijärjestöä. Kaikkien toimien taustalla on silti edelleen samana säilynyt haastava tehtävä: insinöörien alueellisen yhteisöllisyyden ja ammattikuntaidentiteetin vaaliminen ja vahvistaminen kaikin mahdollisin tavoin. Tässä tehtävässä riittää Oulun Insinöörit ry:lle haastetta myös tulevaisuudessa.
Markku Nissinen
Oulun Insinöörit ry:n 60-vuotishistorian kirjoittaja